Me

Me, My Health and My Food – Yksilöön keskittyvässä projektissa tarvitaan viestintäyhteistyötä

Suomessa tehdään laadukasta tutkimusta erityisesti terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueilla. Business Finlandin rahoittamassa Me, My Health & My Food (MeHeFo) Co-Innovation projektissa VTT, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto sekä kolme eri kokoista, oman alansa kärkiyritystä kehittävät yksilöllisiä ja räätälöityjä hyvinvointia edistäviä ruoka- ja syömisratkaisuja kansainvälisille markkinoille. Kehitystoiminta perustuu tieteelliseen ja soveltavaan tutkimukseen. Jotta ratkaisut johtaisivat käyttöönotettaviin tuotteisiin ja palveluihin, on niistä tiedettävä tutkimuspiirien ulkopuolellakin. Tunnettavuuden lisäämisessä asiantuntevat viestintätoimijat ovat merkittävä apu.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä painopiste on jo pitkään siirtynyt ennakointiin, ennaltaehkäisyyn ja entistä yksilöllisempiin ratkaisuihin. Osallistamisen ja tiedon turvallisen jakamisen sekä hallinnoinnin kautta olemme löytäneet sekä jo ottaneet käyttöön uusia – erityisesti – digitaalisia työkaluja, mutta myös lisänneet tietoa ja ymmärrystä ennakointiin ja ennaltaehkäisemiseen liittyen.  Toisaalta ravitsemuksen merkitystä tässä yhteydessä ei voi ohittaa. Yksi MeHeFo-projektin alkuvoimista olikin tutkimus- sekä elintarvikekehittämisen ammattiyhteisössä kuin myös laajemmin esille entistä vahvemmin noussut tiedostaminen siitä, ettei kaikki ruoka tai yleiset ravitsemukseen ja ruokaan liittyvät ohjeet ja neuvot sovi sellaisenaan kaikille. Tarvitaankin personointia eli yksilöllistämistä, jotta ihmisten tottumuksia saataisiin muutettua terveyttä ja hyvinvointia edistäviksi. Yksilöllistämisessä tunnistetaan kuluttajan tarpeet ja räätälöidään ruokatuote tai ravitsemis- tai terveyspalvelu hänelle sopivaksi. Koska Suomi on digitalisaation kärkimaa, yksilöllistämisessä kannattaa pyrkiä hyödyntämällä digitalisaatiota. Tässä MeHeFo-projektissa rakennetaan yksilöllisemmän terveyden edistämisen arkkitehtuuria ja mallinnusta; projektin myötä muotoillaan testidata-alusta, joka kerää niin yksilödataa kuin mm. eri ryhmille tai kuluttajille tyypillistä (tai niitä toisistaan erottavaa) dataa.  Datan yhdistämisellä ja eri sovelluksin tavoitteena on tarjota entistä yksilöllisimpiä, hyvinvointia edistäviä ja ennakoivia suosituksia painottaen myös ruoka- tai tuotesuosituksia. Lisäksi projektissa tavoitellaan ruoka- ja syömisratkaisujen tarjonnan kehittämistä.

Yksi MeHeFo-projektin alkuvoimista olikin tutkimus- sekä elintarvikekehittämisen ammattiyhteisössä kuin myös laajemmin esille entistä vahvemmin noussut tiedostaminen siitä, ettei kaikki ruoka tai yleiset ravitsemukseen ja ruokaan liittyvät ohjeet ja neuvot sovi sellaisenaan kaikille.

 

Tutkimusta ja viestintää tutkimusorganisaatioissa

MeHeFo-projektia koordinoi VTT, jonka tutkimuskumppaneita ovat Turun ja Vaasan yliopistot. Koska kyseessä on tutkimusprojekti, tutkimusorganisaatiot perustavat tekemisensä olemassa olevaan tutkittuun tietoon sekä uuden tiedon tuottamiseen. Tämä vie aikaa ja vaatii tutkimusosaamista. VTT tutkii, miten tuotekehityksessä pystytään soveltamaan yksilöllisyyttä, kun Vaasan yliopisto tutkii kuluttajien kokemuksia ja asenteita. Turun yliopisto puolestaan tutkii aistiherkkyyksiä ja uudenlaisten raaka-aineiden soveltuvuutta yksilöityihin ruokiin sekä yksilöllisten ravitsemus-, terveys- ja hyvinvointiratkaisujen kaupallistettavuutta. Lisäksi Turun yliopisto vahvistaa yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn edellytyksiä hankkeen yritysekosysteemin ja sen yhteisen innovaatio- ja kehitystoiminnan kautta. Turun yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan tutkimus yritysten kansainvälistymisen sekä kasvuvoiman vahvistumisesta ekosysteemeiden tuoman osaamispääoman, vaikuttavuuden tai yhteiskehittämisen kautta perustuu mukanaolevien yritysten vahvaan tarvepohjaan.

Tutkimusviestinnässä usein taka-alalle jääkin tiedon tai sovellusten lopullinen kohderyhmä, eli yritykset tai kuluttajat.

Tutkijat itse ovat yleensä varovaisia kertomaan mitään tutkimusten tai sovellusten tuloksista ennen kuin pystyvät todistamaan niiden paikkansa pitävyyden tai toiminnan. Tutkimuksen tai kehitystyön aikaista toimintaa ei pidetä viestimisen arvoisena, tai siitä ei yksinkertaisesti ole aikaa viestiä kiireisessä arjessa. Tieteellinen tutkimusjulkaisu mielletään usein tutkijalle ja tutkimusorganisaatiolle tärkeimmäksi viestintätoimeksi, jolla saavutetaan näkyvyyttä tutkimuspiireissä. Tutkimusviestinnässä usein taka-alalle jääkin tiedon tai sovellusten lopullinen kohderyhmä, eli yritykset tai kuluttajat.

Viestintäkumppanien merkitys

MeHeFo-projektin terveyteen, hyvinvointiin, ruokaan ja ravitsemukseen liittyvä aihepiiri koskettaa meistä jokaista. MeHeFo’n syvällisimpänä pitkän aikavälin tarkoituksena on auttaa ja motivoida ihmisiä löytämään itselleen toimivimmat ja terveellisimmät tavat syödä. Tämän aihepiirin esille nostaminen jo sinällään on tärkeää. Koska tutkijoiden oma aika tai osaaminen ei riitä muiden kuin tutkimustulosten viestimiseen, tutkimusorganisaatiot tarvitsevat luotettavia viestintäkumppaneita tutkimusaihepiirien esille nostamiseen. Aiheiden esille nostaminen ja niiden käsittely yleisellä tasolla tuo myönteistä näkyvyyttä sekä voi mahdollisesti auttaa uusien verkostokumppanien löytämisessä jatkossakin. Vaikka MeHeFo-aihepiiristä viestittäisiin yleisesti, vaatii aihepiiri kuitenkin viestintätoimijalta erikoistumista terveys- ja hyvinvointialaan. Kumppania on koettu sopivaksi MeHeFo-konsortion jäseneksi juuri alan tuntemuksen vuoksi. Uskomme, että aikanaan myös itse tutkimustulosten viestinnässä Kumppania pystyy soveltamaan viestin kohderyhmälle sopivaksi.

Kumppania on koettu sopivaksi MeHeFo-konsortion jäseneksi juuri alan tuntemuksen vuoksi.

MeHeFo’ssa viestintään erikoistuneen Kumppanian lisäksi muut verkoston yritykset auttavat näkyvyyden lisäämisessä. Esimerkiksi heti projektin alettua Verman viesti yksilöllisistä ravitsemusratkaisuista terveyden edistämisessä. Raisio viesti projektin toiminnasta innovaatioleirillä ja Kauppahalli24 omasta digitaalisen kauppapaikan pilotoinnista sekä MeHeFo’ssa mukana olosta. Yhteisestä aihepiiristä viestiminen vaatii yksittäiseltä MeHeFo-konsortion jäseneltä melko vähän, mutta yhteistyössä tehdyt pienetkin viestintätoimet voivat lopulta luoda merkittävää näkyvyyttä.

#MeMyHealthMyFood exploring and developing personalized health, food and eating. MeHeFo-konsortiossa ovat mukana seuraavat kumppanit: @VTTFinland, @UniTurku, @univaasa, @ValioFi, @RaisioPlc, @HKScanFinland, @PolarGlobal, @kauppahalli24, @Kumppania, #Verman, #UpCode

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.