Brändi, Sisällöntuotanto ja julkaisut

Hyvä asiakaslehti luo suhteen

Asiakaslehti on tehokas kanava ilmaista yrityksen arvomaailmaa ja vahvistaa brändiä. Hyvä asiakaslehti herättää tunteita ja mielikuvia. Parhaimmillaan mielenkiintoisilla tarinoilla syvennetään asiakkaan suhdetta yritykseen.

Aamiaispöydässä tai ruuhkabussissa luettu printtilehti tuo yrityksen säännöllisesti osaksi asiakkaan arkea. Huolella toteutetun ja sisältörikkaan lehden parissa asiakas viettää vapaa-aikaansa helposti tovin jos toisenkin. Tarinoiden kertomisen ohella asiakaslehti on oiva myyntikanava: mahdollisuus tehdä toiminta ja palvelut tutuiksi uusille asiakkaille.

Printtilehti sitouttaa asiakkaita, digi tuo somenäkyvyyttä

Lehden tuotanto räätälöidään aina asiakaskohtaisesti. Valittavana on esimerkiksi kokonaan ulkoistettu työ tai osittain ulkoistettu tuotanto.

– Kätevintä on ottaa avaimet käteen -ratkaisu, jolloin Kumppania huolehtii kaikesta sisällöntuotannosta ja koko tuotantoprosessista alusta loppuun. Toinen tapa on räätälöidä työnjako asiakkaan toiveiden mukaisesti. Asiakas voi esimerkiksi tuottaa itse sisällöt ja Kumppanian tehtäväksi jää editointi, taittotyö sekä painosta ja jakelusta vastaaminen, useita asiakaslehtiä tuottanut Kumppanian projektipäällikkö Ilona Nordlund kertoo.

Kun konsepti on kasassa, kokoonnutaan suunnittelemaan yksittäistä numeroa. Palaverin jälkeen tuottaja laatii sisältösuunnitelman, joka on yhden numeron käsikirjoitus. Tämän jälkeen tuottaja koordinoi käytännön järjestelyt, kuten jutuille kirjoittajat ja tarvittavat kuvaukset. Aineiston deadline on yleensä 1–2 kuukautta ennen julkaisupäivää. Tässä ajassa tekstit editoidaan, huomioidaan asiakkaan toivomat korjaukset ja toteutetaan konseptin mukainen taitto sekä hoidetaan paino- ja jakelutyöt silloin, kun kyseessä on printtilehti. Suositeltavinta on tilata printin ja digin kombo, jolloin lehden hyötyarvo on suurin.

– Näin pystytään hyödyntämään monikanavaista artikkelien jakoa someen, verkkosivuille ja sähköisiin uutiskirjeisiin, Ilona vinkkaa.

Millaisen lehden sinun asiakkaasi haluaa? Selvitetään se yhdessä.

Kuva: Dreamstime

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.