Viestinnän strategia ja suunnittelu

Hyvä sisäinen viestintä luo tyytyväisyyttä

Kuvitellaan, että yritys on kulkuväline ja työyhteisön jäsenet sen matkustajia. Kuljettajalla ja kartturilla on hyvin tärkeä rooli suunnan näyttämisessä ja matkustajien istumismotivaation ylläpitämisessä. ”Ollaanko jo perillä” -kysymys toistuu aika ajoin, ja siksi onkin ratkaisevan tärkeää muistuttaa määränpäästä ja edessä olevista kokemuksista aktiivisesti. Ilman polttoainetta ei tämäkään aparaatti liiku: tankki nielee sisuksiinsa liikkeelle panevaa voimaa eli motivoivaa viestintää. Kuten polttoaineen yleensä, tämänkin on oltava kulkuvälineen rakenteisiin sopivaa ja sitä on oltava jatkuvasti saatavilla. Kun polttoaine on oikeanlaista ja sitä on tarpeeksi, matka voi jatkua.

Luo motivaatio sanoittamalla merkitys

Merkitys tekemiselle luodaan viestimällä. Yhteinen tavoite sanoitetaan viestimällä. Motivaatio päämäärän tavoittelemiseksi säilytetään – yllätys, yllätys – viestimällä. Jokaisen työntekijän on osattava kertoa, mitä tarkoitusta yritys palvelee ja miksi tähän tarpeeseen vastaaminen on tärkeää. Ison kuvan on oltava selkeä, jotta yksilö voi nähdä oman tekemisensä järkevänä osana sitä. Työntekijän motivaatiota rakentava kysymys kuuluu: mikä on minun roolini ja merkitykseni yhteisen tavoitteemme toteutumisessa?

Jokainen haluaa olla tärkeä osa merkityksellistä kokonaisuutta.

Meillä jokaisella on oma tapamme tulkita vastaanottamaamme tietoa. Yksilöllisistä tulkinnoista vastuu on meillä itsellämme. Se, millaisista aineksista voimme tulkintojamme rakentaa, on puolestaan työnantajan kontolla. Kun yksilö osaa vastata kysymykseen omasta merkityksellisyydestään osana yhdessä määriteltyä kokonaisuutta, on positiivisten tulkintojen teko mahdollista.

Sisäiseen viestintään investointi kannattaa

Sisäinen viestintä on yrityksen tärkein viestinnällinen tehtävä. Sisäisen viestinnän on oltava ainakin avointa, tasa-arvoista ja ajantasaista sekä ehdottomasti innostavaa ja motivoivaa. Toimiva sisäinen viestintä tukee yksilöä suhteessa työhönsä ja työyhteisöä suhteessa toisiinsa. Vasta, kun yrityksen sisäinen viestintä on kunnossa, on pohja ulkoiselle viestinnälle ja työnantajamielikuvan rakentamiselle valmis.

Jos pahoinvointi uhkaa tai pakarat puutuvat, on tärkeää pitää tauko ja miettiä toimia matkustamon mukavuuden lisäämiseksi. Kuljettaja ja kartturi osoittavat hellää huolenpitoa ja taktisesti kestävää pelisilmää tarkistelemalla matkustamon vointia sekä polttoaineen määrää ja laatua säännöllisesti. Vain siten voidaan taata mahdollisimman mielekäs kyyti jokaiselle.

Sisäinen viestintä on investointi, joka kannattaa, sillä tyytyväinen työntekijä on yrityksen paras ja vaikuttavin mainos. Aloita kutsumalla meidät kylään.

Arkistot

Uutiskirje

Kerromme kavereille, miten viestintä tekee elämästä parempaa.